Suomi 100
Isäntänä Tapani Ruokanen: Lenita Airisto
08.04.2017
Unlimited
Lenita Airisto on kestojulkkis, hän tuntee maailman ja hänen verkostonsa on globaali. Ohjelmassa kohtaavat kaksi tuttua, joilla oli yhteinen tv-show 1980-luvulla: Lenita Airisto ja Tapani Ruokanen tekivät silloin 7. hetki -ohjelmaa. Airisto muistelee nopeatempoista ja hyvin monipuolista elämäänsä kiinteässä yhteydessä sodanjälkeisen Suomen kehityksen kanssa. Hän kertoo uudesta kirjastaan, jossa hän ottaa kantaa myös poliittisesti. ”Satikutia” saavat 1960- ja 1970-lukujen ”hyödylliset idiootit”, jotka pitivät hegemoniaa tuolloin; ”taitavat muuten pitää vieläkin vähän”, lisää Ruokanen. Airisto kertoo heti Suomen televisiotoiminnan alkuajoilta TES-TV:stä alkaneesta mediaurastaan. Ajastaan Ylessä – ”Reporadiosta” – hänelle on jäänyt karvaitakin muistoja. Mediatyön lisäksi Lenita Airisto muistelee myös työtään Suomen teollisuuden ja matkailun keskeisessä myynninedistämisprojektissa ja ovien avaamisessa Kiinaan.