Uutiskauha
Vko 43
10.27.2017
Unlimited
Juonittiinko perussuomalaisten hajoaminen jo ennen kesäkuun puoluekokousta? Mikä oli Keskustan ja Kokoomuksen rooli tässä pelissä? Studiovieraaksi tulee aiheesta kirjan kirjoittanut politiikan toimittaja Lauri Nurmi. Mitä aiheesta ajatellaan perussuomalaisten ja sinisen tulevaisuuden joukoissa? Kirjan kannanottoja kommentoivat Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho ja perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko. Uutiskauhassa kuullaan myös, kuinka valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ihmettelee Björn Wahlroosin väitteitä perustuslakiin liittyvistä ongelmista. Wahlroos suomii myös perustuslakivaliokuntaa. Tutkija Jyrki Kallio puolestaan kertoo, mitä seurauksia valtaansa lisänneen Kiinan presidentin toimilla on maan sisä- ja ulkopolitiikkaan. Ohjelma esitetty 27.10.2017.